keskiviikko 23. elokuuta 2017

Aakkostaulu



Sain tämän idean eilen kun selasin nettiä, jostain sivulta tuli vastaan taas kommunikointikeinoja niin keksin aakkostaulun ja tein sitten tälläisen hyvin yksinkertaisen. On paljon nopeampi kuin kännykällä kommunikointi kun pitää ensin kirjoittaa ja sitten vasta toinen voi sen lukea, nyt voi lukea samalla kun näytän. Kokeilin jo tänään ja oikein hyvin toimi. Ja tulin ymmärretyksi. Pidempiäkin juttuja pystyin kertomaan.

Mutta kerron kuitenkin aakkostaulun käytöstä ja ehkä muistakin mitä voisi Mutistina ajatella käyttävänsä.

AAKKOSTAULU
Aakkostaulua voi käyttää jos henkilö osaa kirjoittaa, mutta puhuminen ei syystä tai toisesta ole mahdollista. Keskustelija voi näyttää kirjaimia kädellä tai avustettuna jolloin keskustelukumppani luettelee kirjaimia ja kertoja näyttää merkin oikean kirjaimen kohdalla.



TUKIVIITTOMAT
Tukiviittomia voi käyttää korvaamaan joitain sanoja tai tukemaan puheen ymmärtämistä. Tukiviittomat ei ole kuitenkaan sama asia kuin viittomakieli jossa on aivan oma kielioppinsa ja sanajärjestyksensä. Tukiviittomat esimerkiksi tapahtuvat suomalaisen puheen järjestyksessä.


LAUSESANASTO:  Myös lausesanaston avulla pystyy kommunikoimaan jos osaa lukea, joskus se voisi olla jopa suotavaa tärkeimmille lauseille, niille joita käytetään usein. Tässä vaiheessa siis lauseet ovat valmiiksi kirjoitettuja.

KÄSISTÄ VALINTA: Käsistä valintaakin voi käyttää jos ei ole mitään muuta mahdollisuutta, ei ole paperia, aakkostaulua, viittomataitoa tai mitään millä kirjoittaa. Siinä keskustelukumppani kysyy tai sanoo jotain ja antaa oikealle ja vasemmalle kädelleen vaihtoehdon ja vastaaja näyttää kumpaa tarkoittaa, tai sitten voi näyttää vaikka pyörittämällä päätä "ei kumpikaan". Tämä voi vaatia keskustelukumppanilta enemmän kekseliäisyyttä.

KOMMUNIKOINTIOHJELMAT: Kommunikointiohjelmia voi ladata ilmaiseksi esimerkiksi tietokoneelle tai kännykkään. Siihen asian kertoja kirjoittaa asiansa ja laite lukee sen. Jotkut ohjelmista ovat maksullisia, jotkut ilmaisia.


Kuvien lähteet:

aakkostaulu: http://papunet.net/sites/papunet.net/files/materiaalia/Kuvakommunikointi/aakkostaulu.jpg

tukiviittomat:
http://papunet.net/materiaalia/kuvapankki/hak/tukiviittomat




Tekstien lähteet:

aakkostaulu:
http://papunet.net/tietoa/aakkostaulun-kaytto

lausesanasto:
http://papunet.net/tietoa/lausesanaston-kaytto

tukiviittomat:
http://papunet.net/tietoa/tukiviittomat-kommunikoinnissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hyväksyn vain asialliset kommentit

Lehtijuttu

Selektiivinen mutismi lapsella ja aikuisella – Noora lakkasi puhumasta - Hyvä olo - Ilta-Sanomat Mietin jonkin aikaa suostunko, juteltiin to...